Vuoden 2015 tulos osoittaa, että Fazerin toiminta oli menestyksellistä myös haastavassa ja epävakaassa toimintaympäristössä.

Vuoden 2015 aikana Fazer pyrki saavuttamaan suunnitellun tulostason. Kohdistimme huomiomme myös tulevaisuuteen vahvistamalla kotimarkkinoitamme ja luomalla edellytyksiä kansainväliselle laajentumiselle. Fazer investoi vuoden aikana yhteensä 61,7 miljoonaa euroa toimitiloihin sekä tuotantolaitteisiin ja -koneisiin. Keskeistä oli myös henkilöstömme, brändiemme ja markkinointiprosessimme kehittäminen. 

Fazerilla on hyvä henki, minkä olen kokenut joka päivä töissä. Tämä on todennettavissa myös 2015 henkilöstökyselyn tuloksista, joissa oli nähtävissä myönteistä kehitystä, ja henkilöstön sitoutumisen aste oli kaikkien aikojen korkein. Vastausprosentti oli poikkeuksellisen korkea, 84,4 prosenttia. 

Kehityksen ylläpitämiseksi ja edistämiseksi luotiin Fazer-käytännöt, joissa määritellään, mitä Fazer edellyttää kaikilta fazerilaisilta, niin esimiehiltä kuin työntekijöiltä. Tämä auttaa työntekijöitä aina toimimaan konsernin arvojen mukaisesti ja tukemaan kollegoitaan antamalla ja ottamalla vastaan rakentavaa palautetta. 

Maailma ympärillämme muuttuu nopeasti. Tulevaa on tietenkin vaikea ennustaa, mutta olemme valmistautuneet muutoksiin. Vuonna 2015 EU:n pakolaiskriisi oli yksi huomattavimmista tilanteen muutoksista, ja olen ylpeä voidessani sanoa, että Fazer alkoi nopeasti tukea yhteisöjä, joissa se toimii, ja laatia pitkän aikavälin tukea koskevia suunnitelmia. 

Venäjään liittyy yhä riskejä ja sanktiot ja heikentynyt rupla vaikuttavat meihin edelleen merkittävällä tavalla. Liiketoiminta Venäjällä on kehittynyt hyvin paikallisessa valuutassa mitattuna, mutta vaikutus on ilmeinen, kun tulos muunnetaan euroiksi. Raaka-aineiden hinnat nousivat Venäjällä vuoden 2014 lopussa ja ovat siitä lähtien olleet korkeita. Heikko rupla on vaikuttanut ja vaikuttaa tulevaisuudessakin Fazeriin. 

Toimintaympäristössä on tapahtunut kuitenkin myös suotuisia muutoksia vuonna 2015: Suomen hallitus ilmoitti päätöksestä luopua makeisverosta, mikä tekee markkinasta tasa-arvoisemman ja selkeyttää kilpailuasetelmaa. 

Kaikki liiketoiminta-alueemme ylsivät hyvään suoritukseen vuonna 2015. Fazer Leipomoiden kehitys Ruotsissa oli hyvä ja innovatiivisia ja menestyviä tuotteita uusissa kategorioissa tuotiin markkinoille niin Ruotsissa kuin Venäjälläkin. Suomen leipomomarkkinalla huolestuttavat hintapaine ja tuonnin lisääntyminen. Fazer Makeisilla oli hyvä vuosi, ja etenkin suklaa menestyi hyvin. Fazer Food Servicesin uusi business park -ratkaisu ja pääsy Ruotsin terveydenhoitomarkkinoille ovat hyvä esimerkkejä siitä, miten käytämme hyödyksemme kehittyvän ympäristön nopeita muutoksia. Fazer Cafés avasi uusia kahviloita ja sen tulos parani. Fazer Myllyn kauramylly toimii täydellä teholla vuoden aikataulusta edellä. 

Meille on tärkeää ylläpitää Fazerin kilpailukykyä kotimarkkinoilla. Viimeksi kuluneen kolmen vuoden aikana olemme investoineet noin 100 miljoonaa euroa Suomeen. Joulukuussa 2015 päätimme kaksinkertaistaa kauramyllymme kapasiteetin. Aiomme investoida yli 100 miljoonaa euroa Suomeen tulevien kolmen vuoden aikana, millä vahvistamme sekä läsnäoloamme markkinalla että vientiä ja luomme työpaikkoja.  

Investoimme myös ulkomailla. Vuonna 2015 Fazer investoi yli 22 miljoonaa euroa Suomen rajojen ulkopuolelle esimerkiksi Ogren-leipomon laajennukseen Latviassa ja tuotantokeittiöön Ruotsin Kävlingessä. 

Syyskuussa 2016 tulee kuluneeksi 125 vuotta siitä, kun Karl Fazer avasi ranskalais-venäläisen konditorian Kluuvikadulle Helsinkiin. Aiomme viettää juhlavuotta sen ansaitsemalla tavalla. Fazerin syntyhistoria kannustaa meitä kehittämään yritystä myös tulevaisuudessa. Yrityksen perustajan rohkeus ja omistautuneisuus visiolleen innostaa meitä luomaan haluamamme kaltaisen tulevaisuuden. Juhlavuoden kunniaksi avaamme Vantaalla uuden vierailukeskuksen. Keskus on itsessään vahva panostus suomalaiseen muotoiluun ja tarjoaa vierailijoillemme entistä kokonaisvaltaisemman brändikokemuksen. 

Jatkamme valitsemallamme tiellä ja panostamme vahvasti menestykseemme myös tulevaisuudessa. Haluan kiittää teitä, jotka olette mukana muutosmatkallamme, sekä kaikkia sidosryhmiä, jotka ovat olleet tukenamme. 

 

Christoph Vitzthum  
Konsernijohtaja  
Fazer-konserni