Tuotelahjoituksilla haluamme olla mukana mahdollistamassa hyviä hetkiä.

Myönnämme harkinnan mukaan tuotelahjoituksia voittoa tavoittelemattomille yhteisöille Suomessa tuottamaan iloa niille jotka sitä eniten tarvitsevat. Tuotteita ei lahjoiteta yksityishenkilöille eikä niitä saa sellaisenaan myydä eteenpäin. Tuotelahjoituksissa noudatamme samoja periaatteeita kuin sponsoroinnissa eli emme lahjoita tuotteita esimerkiksi poliittisesti tai uskonnollisesti sitoutuneille tahoille. Tästä periaatteesta poikkeuksen tekee ainoastaan ruoka-apuun lahjoitettavat ylituotantoerät joita lahjoitamme jaettavaksi esimerkiksi EU:n ruoka-apua jakavien tahojen kautta ja Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyön kautta.

Saamme paljon lahjoituspyyntöjä oppilaitoksilta ja opiskelijajärjestöiltä. Koululaisille ja opiskelijoille tarjoamme mahdollisuuden veloituksettomaan vierailuun Fazerin vierailukeskuksessa Vantaalla. Lisätietoja tästä löytyy osoitteesta www.visitfazer.com.

Hakemusten käsittelyaika on noin kaksi viikkoa. Lahjoituspäätöksistä ilmoitetaan aina henkilökohtaisesti. Lahjoitetut tuotteet noudetaan erikseen sovittuna aikana Fazerin Vantaan makeistehtaalta. Lahjoitushakemusten suuresta määrästä johtuen käsittelemme ainoastaan alla olevalla lomakkeella tehdyt lahjoitushakemukset.

Tuotelahjoitushakemuksia ei käsitellä 26.6.-13.8.2017 välisenä aikana

 

Nimi *
Sukunimi *
Sähköpostiosoite *
Puhelinnumero
Tuotelahjoitusta hakeva yhteisö *
Tuotelahjoituksen käyttötarkoitus *
Tapahtuman ajankohta