Pasi on viihtynyt Fazerilla jo pitkään. Ura on johtanut pakkaamosta valmistuspäälliköksi.

Pasi Immosen ura Fazerilla alkoi vuonna 1987, jolloin Pasi tuli kesäksi kaksivuorotyöhön Vantaan leipomon pakkaamoon. Pasi oli tuolloin vasta 17-vuotias, joten hän sai työskennellä työaikalain mukaan ainoastaan yhdeksään saakka illalla. Syksyllä kesätyöntekijöiden joukosta haettiin porukkaa kokopäiväiseen työsuhteeseen ja Pasi päätti tarttua tilaisuuteen.

- Näin alkoi ura leipomolla vakinaisena työntekijänä. Ehdin olla pakkaamossa kolme vuotta, kunnes siirryin kolmivuorotöihin taikinan tekoon, paistoon ja itse asiassa kaikkeen, mitä leivän valmistuksessa voi tehdä.

Kesätyöntekijästä asiantuntijaksi Fazer Way in Production -ohjelmaan

Pasi pääsi myös tuuramaan tuotannonlaskijan hommia ja kun etumiespaikka tuli hakuun vuonna 2009 haki Pasi sitä. Toimittuaan tehtävässä jonkin aikaa, haki Pasi avoinna olevaa työnjohtajan paikkaa, jonka myös sai.

Vuonna 2010 Pasin ura sai taas uuden suunnan, kun Fazerin leipomoissa ja makeistehtaissa alkoi tuotannon kehitysohjelma nimeltä Fazer Way in Production. Pasi pyydettiin jäseneksi tuotannon työn kehittämisestä vastaavaan työryhmään ja mukaan tekemään kehitysohjelmaan liittyvää tuotannon analyysiä Vantaan leipomolle. Pian Pasi toimi jo työryhmän vetäjänä ja lopulta projektipäällikkönä.

- Fazer Way in Production on vienyt myös Vantaan makeistehtaalle, Lahden leipomoon sekä Lappeenrannan leipomoon ja makeistehtaalle ja olen toiminut Suomen leipomoilla Fazer Way in Production -asiantuntijana.

“Olen ollut tyytyväinen työhöni Fazerilla ja haluan katsoa mitä mahdollisuuksia Fazer vielä tulevaisuudessa minulle tarjoaa.” Tämän ajatuksen siivittämänä, Pasi sai uuden suunnan uralleen aloittaessaan Vantaan leipomon kahvileipäosaston valmistuspäällikkönä kevättalvella 2016.