Fazerin herkulliset suklaat, maistuvat makeiset ja rapeat keksit ovat varmasti jokaiselle suomalaiselle tuttuja. Millaista on työ Fazerin keksi- ja suklaatehtaan sydämessä – siellä, missä taiat tehdään? Vierailimme Fazerilla ja otimme tästä selvää.

Keksitehtaan puolelle astuessaan tietää, mihin on tullut, ennen kuin on nähnyt yhtäkään keksiä – herkullisesta tuoksusta ei nimittäin voi erehtyä.

Vastaleivotut Domino-keksit etenevät leiju-työpisteellä koneesta puhalletun ilman päällä ja ne lajitellaan pötköihin, jotta ne voidaan seuraavassa vaiheessa sujauttaa kääreen sisään. Keksitehtaan työntekijä Virva Lehto huomaa, että yhdestä pötköstä puuttuu keksi. Hän täydentää rivin tottuneesti.

Leiju-piste on pakkaamossa, mutta Virva työskentelee yleensä yläkerran taikinan valmistuksen puolella, tarkemmin vohvelien valmistuksessa. Monta työpistettä hallitseva Virva nähdään kuitenkin myös vaihtelevasti eri puolilla tehdasta, mikä on etenkin vakityöntekijöille tyypillistä.

“Työpisteitä on esimerkiksi vohvelituotteiden, eli vaikka Kismetin ja Suffelin, valmistuksessa uunilla, täyttölinjalla, sahalla, suklaakoneella ja täytteentekijänä. Pakkaamossa taas leijulla ja pakkauspisteillä.”

Fazerilaisen ura alkaa usein sesongista

Tyypillinen reitti vakityöntekijäksi kulkee sesonkityön ja kutsuhenkilönä toimimisen kautta. Tällä tavoin taloon tulivat myös Virva ja Marko Kari, joka toimii tällä hetkellä suklaamassan valmistuksen työnjohtajana herkkua valmistavien sammioiden äärellä.

“Päivät kuluvat pitkälti prosessin- ja tuotekehityksen ja laitteiden parissa tuotannossa. Jos tulee tilanne, niin menen työpisteille auttamaan ja jätän selvittelytyöt”, Marko kuvaa. Pitkään osastolla työskennelleenä Marko tuntee eri työpisteet ja laitteet hyvin.

Tehtaiden työvaiheet tehdään pääosin koneilla, minkä vuoksi tekninen kokemus on työssä hyödyksi. Ihminen päihittää koneen kuitenkin ainakin yhdessä asiassa: valvonnassa. “Valmistuksen puolella on paljon esimerkiksi painovalvontaa ja taikinoiden ja täytteiden tarkkailua”, Virva sanoo.

Suklaiden ja keksien valmistusprosessit ovat laajoja ja yksityiskohtaisia, minkä takia työssä tarvitaan myös loogista päättelykykyä ja kykyä hahmottaa sekä prosessin osasia että kokonaisuutta. “Pienikin asia voi vaikuttaa siihen, millainen tuotteesta tulee”, Virva muistuttaa.

Tuotannon työntekijät tekevät pääsääntöisesti kolmivuorotyötä, ja joskus mukaan tulee myös viikonloppuja. Virvalle ja Markolle viiden peräkkäisen saman vuoron rytmi on sopinut hyvin. “Ainoa haitta on ehkä yövuoro, sillä kun rytmistä saa kiinni, voikin olla vaikea vaihtaa pois”, Marko huomauttaa.

“Suklaan tekeminen on mystistä touhua” – Miten työssä pääsee alkuun?

“Oma työ on niin vaihtelevaa, ja muutenkin suklaan tekeminen on niin mystistä touhua, että siihen ei kyllä voi tylsistyä ikinä”, Marko kuvaa innostuneesti.

Haastateltavat suosittelevat työtä myös työyhteisön, palkan ja monipuolisuuden takia. Kun keksi- ja suklaatehdas toimivat vierekkäin, avautuu tuotannon työntekijöillekin lisää mahdollisuuksia oppia uutta ja siirtyä paikasta toiseen.

Sesonkityöntekijöille on tarjolla monenlaisia työpisteitä, mutta perehdytys toteutetaan aina yhteen pisteeseen kerrallaan. Vaikka kokemusta prosesseista ja tekniikasta toivotaankin, etukäteen ei työtä tarvitse osata. Perehdytyksessä ollaan todella huolellisia, sillä koneiden kanssa työskentely ei ole leikin asia.

“Kaikille on määrätty oma opastuskoulutuksen käynyt työntekijä, joka perehdyttää ja käy läpi perehdytyspassit”, Marko kertoo. Molemmat haastateltavat painottavat keskustelun tärkeyttä: työntekijän fiiliksiä kuunnellaan, ja jos hän kokee tarvitsevansa vielä lisää opastusta, sitä annetaan.

“Ei tarvitse jännittää mitään. Pitää vaan avoimen asenteen ja kyselee ja haluaa oppia. Se on mielestäni tärkeintä”, Virva sanoo painokkaasti.

Mukana suomalaisuuden ytimessä

Fazerin brändi on oikeastaan monessa yhteydessä jo osa suomalaisuutta. Marko kertoo olevansa ylpeä siitä, että saa olla yksi fazerilaisista. Tätä sanomaa hän vie myös muulle tiimille: “Sitä on sanonut, että miettikää nyt, missä me ollaan töissä. Muistuttanut, että ollaan oikeasti fazerilaisia, ja siitä voi olla ylpeä.

Lopuksi on kysyttävä, tuleeko suklaata ja keksejä vielä nautiskeltua, kun niitä näkee päivittäin. Tämä kirvoittaa molemmilta sydämellisen naurun.

“Vähemmän. Työn puolesta kuuluu maistella, tarkkailla ja tuntea. Olen alkanut syömään enemmän aisteilla: näkemällä ja haistamalla”, Marko sanoo.

Hän ja Virva tietävät kuitenkin, että Fazerin sininen maistuu monelle työntekijällekin vielä vuosien jälkeen. “Enkä ihmettele yhtään, hyväähän se on”, Marko tokaisee hymyssä suin.

Tehtaalla leijussa Virva asettaa läpinäkyvään muoviin käärityt Domino-pötköt eteenpäin linjalle, jossa kone sujauttaa ne tuttuun vaaleanpunaiseen pakettiin. Seuraavalla työpisteellä Domino-paketit pinotaan laatikoihin ja sitä kautta ne kulkeutuvat lopulta suomalaisten kahvipöytiin.

Tämä artikkeli on toteutettu yhteistyössä Duunitorin kanssa. Alkuperäisen artikkelin voit lukea täältä.