Leipomoliiketoimintamme palvelee tiedostavia kuluttajia, jotka haluavat vastuullisempia ja terveellisempiä vaihtoehtoja sekä unohtumattomia elämyksiä – kuluttajia, jotka haluavat vaikuttaa valinnoillaan.

Ympäristön kannalta vastuullisten ja terveellisten leipomotuotteiden kysyntä on kasvussa, ja Fazer Leipomot vastaa jatkossakin trendeihin, jotka ovat hyväksi sekä ympäristölle että ihmisille. Olemme uudistaneet leipomokategoriaa vastaamalla suoraan kuluttajien odotuksiin.

Kasvipohjaisuus on edelleen nousussa markkinoilla. Artesaanileivän kaltaiset kategoriat ovat löytäneet tiensä ihmisten sydämiin ja luoneet uusia mahdollisuuksia Fazerin herkullisille konsepteille.

Tulokset vuonna 2019

Vuosi 2019 oli Fazerille tehokkuuden ja innovaatioiden vuosi, ja tämän muutoksen kärjessä oli Fazer Leipomot Suomi. Kehitys oli positiivista kaikissa maissa Venäjää ja Ruotsia lukuun ottamatta. Avasimme Suomessa 21 uutta myymäläleipomoa, ja konseptia laajennettiin Baltian maihin, kun kolme myymäläleipomoa avattiin Virossa. Strategiaa on toteutettu vahvasti Baltian maissa, joissa saavutimme vahvaa kasvua jo kolmatta vuotta peräkkäin.

Artesaanitrendi on tullut jäädäkseen, ja olemme investoineet artesaanileipään myymäläleipomoissamme ja paistopisteissä. Fazer Street Food –uutuutemme sekä hapanjuuri- ja kauraleipämme ovat saaneet hyvän vastaanoton.

Olemme ottaneet käyttöön arvonluontiohjelman kaikissa toimintamaissa kustannustehokkuuden parantamiseksi ja prosessien optimoimiseksi. Fazer Leipomoiden liiketoiminta-alueen organisaatiota yksinkertaistettiin lokakuussa, jotta päätöksenteko saataisiin lähemmäksi asiakkaita.

Vuonna 2019 paransimme toimintamme vastuullisuutta useilla toimenpiteillä. Keskeisimpiä alueita tässä työssä ovat hiilidioksidipäästöjen ja ruokahävikin vähentäminen, vastuulliset pakkaukset sekä vastuullinen viljanviljely.

FI_FINANCIAL_Net_Sales_Fazer_Bakery_144ppi.png

Näin etenemme

Olemme Suomen leipäkategorian markkinajohtaja, ja jatkamme uudistumista ja työtä tällä osa-alueella. Viestimme jatkossakin vahvasti leivän terveellisyydestä ja vastuullisuudesta. Painopistealueitamme ovat kasvipohjaisuus sekä artesaani- ja hapanjuurileivät. Jatkamme myymäläleipomoliiketoiminnan kehittämistä ja laajentamista muihin maihin.

Panostamme myös jatkossa vastuullisuuteen. Ruokahävikin ja päästöjen vähentämisen lisäksi keskitymme leipomoliiketoiminnassa artesaanileipään sekä gluteenittomiin ja kauratuotteisiin. Innovoimme ja tuomme markkinoille uusia tuotteita sekä hyödynnämme patentoimaamme Fazer LOFO -parannetta vatsaystävällisten tuotteiden valikoimassa.

Ymmärrämme vastuumme kestävän viljelyn kehittämisessä. Olemme luoneet yhdessä viljelijöiden kanssa viljavision, jonka avulla pyrimme varmistamaan maaperän elinvoimaisuuden pitkällä aikavälillä sekä edistämme vastuullista ja tehokasta viljanviljelyä. Jatkamme tämän vision toteuttamista.

Suomessa ja Baltian maissa kasvun odotetaan jatkuvan. Suomessa gluteenittoman volyymin kasvua tukee Vuohelan Herkun osto tammikuussa 2020. Yrityskauppa tekee Fazerista markkinajohtajan kasvavassa kategoriassa. Ruotsissa ja Venäjällä muutosprosessi jatkuu.